torstai 27. joulukuuta 2018

Hyvää Joulua ja menestystä vuodelle 2019!

Joulutoivotukset tosin tässävaiheessa jo vähän myöhässä, uusivuosi sentään kuitenkin edessä.
15.12. oli Iissä dreevereille kokeet, johon osallistuttiin molemmilla koirilla.
Keli ei oikeastaan parempi olisi voinut olla(lunta 20-35cm, sitä oli yön ja aamun aikana satanut parisenttiä vanhojenja uusien jälkien päälle), tulokset oli sitten sen mukaiset. Molemmat ajoi "pyöreät", Joikulla 97pist ja Sannilla 91pist.
Kössi osallistui piirinmestaruuskokeeseen rautjärvellä, mutta joutuivat keskeyttämään kun koiralla kopekset aukesivat.
Kössillä on kyllä syksy mennyt hyvin. Tämäkin kuvan kettu nurin hyvistä töistä.
Kaikki L-pennut on nyt ajaneet jänistä. Lorelle jopa kaatokin ollut tosi lähellä(ajoi silloin yli 70min). Pennut nyt 6kk.
Joikun juoksua tässä jo kovasti odotellaan.  Kovassa käytössähän se nyt on niin saattaa "myöhäistää" siten juoksuaan. Vielähän se ei ns.myöhässä olekkaan, mutta ihan näillä näppäimillä pitäisi kyllä alkaa...

torstai 6. joulukuuta 2018

Hunajan Casanovasta S KVA

Manu alias Hunajan Casanova kävi tänään Haaparannassa kokeissa.
Kyllä kasvattajan kelpasi seurata koiran työskentelyä jälleen kerran.
Lunta oli tullut edellispäivän ja yön aikana 15cm eikä jälkiä juuri ollut.
 Manu haki taas niin kuin dreeverin pitää, tai oikeastaan vähän paremminkin ;) ja sai kaksi jänisajoa.
Ensimmäinen ajo täydet 90min ilman hukkia ja toinen myös ilman hukkia. Toinen ajo tosin kesti vain 13min koska kampijalka sujautti itsensä mökin alle. Sillä ei onneksi ollut tässävaiheessa mitään merkitystä kun ykkönen oli jo ensimmäisestä ajosta kasassa.
Kolmattakin jälkeä Manu haki oikein uutterasti, sitä vain ei löytynyt. 700m:n päästä saivat koiraa kutsua kun päivä tuli täyteen.
Onnea vielä kerran kaksoisvaliosta Ari Räisänen!
Tässä toisen ajon tapahtumia.

lauantai 1. joulukuuta 2018

Maaottelu 2018

Niinhän siinä kävi että Joikun pakkasin mukaan Norjaan. 
Eikä pöllömpi reissu ollu ollenkaan.
Matkaan lähdettiin keskiviikko-aamuna ja kotiudutaan huomenna sunnuntaina illalla.
Tavoitteena meillä oli että tullaan neljän N KVA:n kanssa kotia ja tavoite saavutettiin :)
Tosin odotukset oli perjantaina koepäivän jälkeen korkealla joukkueenakin koska Elmerillä ja Rikulla oli ajettuna kaksi kovaa ykköstä. Epäiltiin jopa että näinköhän menee mestaruus jommallekummalle, eikä joukkueenakaan ainakaan viimeisiä olla.
No vähän toisin kävi. Elmeri 5. Riku 6. Joukkueena 2.
Tyytyväinenhän täytyy silti olla kun kaikista tuli valioita. Vaikka hiukan yllärinä Joikun ykköstulos minulle tuloksien julkaisussa tulikin, luulin että kauris kakkonen ja kolmonen olisi päivän tulos.
Aika ihmeelliset on norjan säännöt :D
No Joiku on nyt sitten POHJ KVA FI KVA NO KVS S KVA 

lauantai 24. marraskuuta 2018

Hunajan Ultra Smart Ruotsin SM-kisoissa 5. Myös pentusuunnitelmia Joikulle.

Hunajan Ultra Smart hienosti 5. ruotsin SM-kisoissa. Kisa oli tiukka kun kahdeksalla kärkikoiralla kaksi kauris 1:stä. Smartilla oli myös yksi 40min kaurisajo, jos se olisi ollu 45min olisi riittänyt aika 3:s tulokseen, miten lie sitten olisi käynyt...
Pentusuunnitelmatkin kai jo kannattaa tässävaiheessa kertoa kun juoksunkin pitäisi jo joulukuussa tulla.
Eli siitä seuraavasta juoksusta Joiku astutetaan Karioonhiiren Ricolla.
https://jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx?RekNoI=FI42219/12&ReknoE=FI14746/15
Tuossa linkki sukutauluun.


maanantai 19. marraskuuta 2018

SM-kisat -18

SM-kisat Mikkelissä ei hurjan hyvää tulostasoa suonut. Keli ilmeisesti haastava, lisäksi valkoinen jänis mustalla maalla, ei hyvä yhdistelmä.
Toisakseen jostain syystä sielläpäin suomea tulostaso on koko syksyn ollut heikkoa.
Manun suorituksestakin täytyy olla ylpeä. Se teki molempina päivinä sitkeästi töitä loppuun asti. Valitettavasti ajoja Manu sai vain yhden. Ajo oli kyllä varmaa suorittamista vaikka jänis tiellä kokoajan juoksikin. Vain yksi pikku hukka tuli kun autokin ehti mennä jäniksen ja koiran välistä.
Voi kun olisi vaan tiennyt ottaa Ari erän pitkänä...
Manun sijoitus 5. Manu myös palkittiin pisimmästä tieajosta(2,5km).
Mestaruus ei mennyt ollenkaan huonolle koiralle, Arosuon Elmeri, viimevuoden SM2. Onhan Elmeri vielä Nitron(Olo-neuvos) poika, eli Takita on Elmerin mummo.
Vielä yksi hyvä uutinen Kemijärveltä, L-pennuista nyt Lurukin oli ajanut jänistä. Ensimmäinen päräys 19min. Sitten hukkakin selvisi kun isäntä tuli hukkapaikalle henkiseksi tueksi. Siitä ajoa vielä 20min. Todella hyvä suoritus 4,5kk:den ikäiselle pennulle!
Seuraava koitos taas lähestyy, maaottelu Norjassa.


Sikäli hyvä tilanne kun pääsen valitsemaan kummalla dreeverillä lähden(Joiku toinen varakoira ja Koosen Petro on ilmoittanut ettei lähde).
Sannin juoksu luultavasti kyllä ehtii ohi mennä mutta luulen että Joiku saattaisi parempi siellä olla koska epäilen että kauris sille kelpaa ajettavaksi.
Ottelu on 30.11. Odottelen nyt vielä tuon Sannin juoksun ohi, sitten viimeistään teen päätökse.

tiistai 13. marraskuuta 2018

Ketutuksen multihuipentuma

Löytyisikö tähän ketutukseen jotakin helpottavaa lääkettä😣ja kuinka kauan tätä huonoa tuuria jatkuu?!
Sanni on nyt juoksussa ja SM-kisat jää sit ten meiltä väliin 🙁
Peukutetaan sitten Manulle Sanninki edestä!
Jotakin hyvää kuitenkin, L-pennuista nyt kaksi ajanut äänen Kansas jänistä.

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Kokeita

Ei menny meillä PM-kokeet eilen ihan putkeen, kotiin tultiin kahdella nollalla.
Vesisade rummutti koko yön ja aamun kattoja eikä varmasti ainakaan auttanut ylösotoissa.
Joiku sai ensin(yli 2h:n haun jälkeen) ajon jonka väittäisin olleen hirvi.
Se eteni 1,5km melkein suoraan, sitten vielä 100m hiljaa, sitten palasi omia jälkiään takaisin.
Sanni toisaalla ei ensimmäiseen kahteen tuntiin löytänyt edes jälkiä. Juuri kun jälki löytyi, lähti Joikulla se oletettu hirviajo.
Sannin ja Joikun maastot oli niin lähekkäin että Joikun ajo kuului Sannin maastoon. Kuten arvata saattoi Sanni lähti painelemaan Joikun ajolle.
Saivat kuitenkin kytkettyä jossain vaiheessa kun ajo loppui.
Aikaa tähän molemmilla tuhriutui harmittavan paljon.
Joikun ajonpätkä meni sitten vielä jänisajona kun ei varmuudella voitu muuksi todeta(hirvenjälkiä oli niin paljon jokapaikassa, ja myös jäniksen papanoita).
Sannikin sai sitten jänisajon paikanvaihdon jälkeen. Toisen hakuun jäi vaivaiset 20min aikaa.
Sitten vielä kaiken lisäksi Sannin maastoon tuli suomenajokoiralla ajo, ja tottakai ajot meni pahasti ristiin.
Siitä ei sitten hyvää ajoa saatu ja Kimmo joutui ottamaan erän lyhyenä.
Kumpikaan ei löytänyt toista yöjälkeä.
Ruusakin kävi viinko sitten yrittämässä ja nolla sillekkin. Pakkasaamun rohinakelistäkö lie johtui mutta linnut ei haukkua halunneet kuunnella.
Toivotaan että Sanni korjaa tilanteen SM-kisoissa parempaan suuntaan. Neljän sakkiin kun sovittais niin tavoite olis saavutettu.
Nyt vielä jännätään muutama päivä riittääkö Casanovan pisteet SM-kisoihin.


perjantai 5. lokakuuta 2018

Välillä jotakin pientä päivitystä

Jahti- ja koekausi on jo pitkällä.
Saalista on jotakin saatu, lähinnä jäniksiä drrevereille.
Viimeisen sorsan ammuin kuukausi takaperin Pepitan loistaviin töihin. Kyllä on muori elementissään juuri sorsanpyynnissä.
Nyt saavat sorsatkin muuttaa minun puolesta rauhassa.
Ruusa oli alkukaudesta pentujen jäljiltä vähän huonossa terässä kun nisätkin roikku vielä paljaina. Nyt alkaa vauhtia haussa taas olla ja mukavasti haukkukin raikaa, kunhan vielä muutama lintukin saatais...
Sanni on kuntoutunut pennuista hyvin ja ajo kulkee entiseen tapaan.
Joikulla taas on paras syksy meneillään, mitä jäniksenajattamiseen tulee. Ajo kulkee ja töidenteko maistuu.
Kokeissa käväistiin Limingassa viikko sitten. Ensimmäistä ajoi täyden lyhyen erän mutta toista en sitten saanut jalkeille.
Samaisissa kokeissa Hunajan Casanova ajeli DRAJ1:sen 87,47pist. Nyt jännätään riittääkö Manun pisteet SM-kisoihin.
Joikun kanssa käytiin keskiviikkona myös Ruotsissa(Haaparanta) kokeissa. Siellä se ajoi HARE1:sen tullen siten S KVA:ksi :)
Ajoi siellä myös toistakin jänistä, mutta se meni lyhyen ajon jälkeen louheen.
Kolmatta ei saanut ylös vaikka herätteli.
Nyt ollaan matkalla Kuusamoon jahtiin, toivotaan että jotakin pataan pantavaa on kotiin tuliaisina...

maanantai 3. syyskuuta 2018

Onnea L-pennuille tulevaan metsästyskoiran elämään

Nyt on kaikki dreeveripennut maailmalla. Huoletta sai kaikki luovuttaa uusille omistajilleen, hyvät kodit on varmasti kaikilla.
                           Tässä pojat Lore ja Luru jotka haettiin eilen.
 
Tässä kuva muutaman viikon takaa kun kaikki oli vielä meillä.

Pohjiksetkin on kaikki saaneet nimen ja torstaina saavat sirutkin niskaan. Ensimmäinen haetaan parinviikon päästä. Nämät kaksi jotka menevät ruotsiin lähtevät vasta marraskuussa.
Joiku kävi jo koekauden starttaamassa ilman suurempia hurraahuutoja tosin. Toista ajettavaa ei liikkeelle saanut joten ilman tulosta jäätiin. 

maanantai 27. elokuuta 2018

KARHUkoirista

Tulipa hienoja uutisia liittyen meidän ainokaiseen karhukoirapentueeseen. Hunajan Hilulle ammuttiin karhu 1,5h haukkuun. Ihan oma isäntä pääsi nallen täräyttämään.
Ruusan pennut on nyt kaikki varattu. Kaksi menee ruotsiin.
Sannin pennuista on yksi haettu ja loput lähtee nyt viikonloppuna.
Jahtikausikin on nyt pyörähtänyt kunnolla käyntiin.
Sorsa-alotuksesta saatiin 5 sinikkoa. Hyvin Pepita(13,5v) vielä hommansa hoitaa vaikka kuulo on kokonaan mennyt.
Joikulla on nyt kolme hyvää ajoa alla. 1.9. kokeillaan onnistutaanko kokeissa.
Sannin kanssa aloteltu varovasti, pari ajoa on otettu, lyhyet semmoiset. Ei tohdi kovin rajusti aloittaa kun pennutkin vasta tehnyt.

keskiviikko 15. elokuuta 2018

Ruusa pennut 3vko

Ruusan pennut kasvaa ja kehittyy silmissä.
Mahtavia karvapalloja :D
Kovasti painivat ja tulevat jo pentulaatikosta poiskin.
Yksi uros vielä etsii tulevaa kotiaan.






tiistai 14. elokuuta 2018

L-pennut pian lähtövalmiita

Sannin pennut kävi eilen sirutuksessa ja tarkastuksessa. Kaikki oli koko sakilla kunnossa.
Viikonpäästä ovat sitten 7viikkoa ja valmiita lähtemään maailmalle.

                                                                                 Ryhmä rämä

                                                                             Hunajan Lisbeth

Hunajan Lulu
Hunajan Lore

Hunajan Luru


sunnuntai 12. elokuuta 2018

Keminmaa rn 11.8.18

Eilen käytiin porukalla keminmaassa näytillä.
Mukana oli kuusi dreeveri-kasvattia.
Hyvin meillä kyllä meni, Kero NUO ERI, Kusti NUO ERI SA PU2 ja vara-SERT, Topi KÄY ERI, Melissa NUO EH, Cindy AVO ERI SA PN3 ja Joiku KÄY ERI SA PN2 ja vara-SERT. On muuten tosi komeita nuot nuortenluokan veljekset!
Kasvattajaryhmässä oli mukana Kero, Kusti, Cindy ja Joiku. KP saatiin, ryhmässä ei suurempaa menestystä sitten enempää.
Nyt saa näyttelyt taas jäädä ja keskitytään olennaiseen :)
Kyyhky-alotuksessa on jo käyty, Pepita-mummara se edelleen porskuttaa mukana :)
Hunajan kasvattajaryhmä. Vas.Kero, Kusti Cindy ja Joiku

                            Hunajan Kusti
                            Hunajan Kero
Pepita ja alotuksen saalis



perjantai 27. heinäkuuta 2018

Pohjis-pentuja

Siinä se nyt tuhisee, meidän ensimmäinen pohjis-pentue. Kolme potraa poikaa :)
Tämän kesän pentu-jutut ei ole tosiaankaan sujuneet ongelmitta. Ruusan kanssa jouduttiin turvautumaan keisarinleikkaukseen.
Koska 67vrk:n jälkeen ei ollut vielä merkkejä synnytyksen käynnistymisestä, päätettiin eläinlääkärin suosituksesta Ruusan pennut leikata. Sitä en osaa sanoa oltiinko liian hätäisiä mutta pennut olivat ainakin hyväkuntoisia ja isoja, valmiita syntymään.
Ruusa ja pojat voivat hyvin, ovat nyt 1vrk vanhoja.
Toivotaan että tilanne säilyykin yhtä hyvänä :)
Yksi uros on näistä vielä vailla tulevaa omistajaa.
Sannin pentulaatikossa käy jo melkoinen vilinä. Ompa osa jo uskaltautunut omatoimisesti sieltä poiskin. Kohta alkaa siis sanomalehti-rumba/lattioiden moppaaminen niska limassa :D

keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Pentuja ja kohta lisää pentuja

Sannin pennut on nyt reilun viikon vanhoja. Kasvavat hyvää vauhtia, painoa tulee lisää 30-50g/pv.
Silmät alkavat olla raollaan, kohta siis mennään eikä meinata.

Jäljellä on enää neljä pentua kun yksi uroksista kuoli kolmen vuorokauden ikäisenä :(
Ruusa on "potvinut" hurjasti parissa viikossa. Senkin h-hetki lähestyy... Vielä 1-2vko:a jäljellä.


torstai 5. heinäkuuta 2018

Sanni ja koira-vauvat

Sanni pyöräytti maanantaina pennut, 4urosta ja 2narttua.
Kaikki meni synnytyksessä oikein hyvin. Sanni voi oikein hyvin ja maito riittää.
Yksi urospentu menehtyi eilen, pienestä raasusta ei ollut eläjäksi :(
Kotia on vailla vielä muutama, toivottavasti jokainen löytää oman hyvän kodin.
Toisen nartun voisin sijoittaa jos vaan koti löytyisi tästä 100km:n säteeltä.


Pikainen päivitys vielä samalle iltaa, pennut on nyt kaikki varattu :)




torstai 21. kesäkuuta 2018

Ruusa ultrattu

Ruusa kävi tänään ultrattavana.
Masussa näkyi elämää, ainakin kaksi pentua on tulossa varmuudella. Lääkäri meinasi että enempikin todennäköisesti on mutta eivät näy kun ovat kylkiluiden takana piilossa.
Sannilla on enää loppukiri jäljellä. Alkaa olla jo melko tukalat oltavat mammalla tuon valtavan mahansa kanssa. Onneksi ei nyt ole kamalaa hellettä.
Mukavaa Juhannusta kaikille!
Meidän mammat :)

lauantai 26. toukokuuta 2018

Melissa Iin näyttelyissä

Melissa kävi tänään pyörähtämässä kehässä Iin näyttelyissä.
Hyvin meni esiintyminen ja arvostelukin oli niin kuin pitää, tulos ERI.
Pikkuisen pitää vielä typykän vankistua niin hyvä tulee!
Sanni kävi eilen ultrassa, masussa näkyi 6-8 pentua. Nyt sitten vain kasvatellaan masua hetkenaikaa :)




tiistai 22. toukokuuta 2018

Ruusa astutettu

Meillä onkin sitten tiedossa melkoinen hulina kesä.
Sanni näyttäisi olevan tiine ja Ruusakin astutettiin tänään.
Ruusan juoksu kyllä tuli sopivaan aikaan, nyt ei juurikaan mene lyhyttä metsästyskautta sillä ns. hukkaan.
Uroksena Ruusalle käytettiin Sakke nimellä varustettua pohjista. Sakella on AVO1:nen haukuttuna ja kaksi SERT:iä. Sakella on jo muutama pentue olemassa ja onkin perityyänyt oikein hyvää jälkeä. Tuloksia ei kokeista valitettavasti juurikaan jälkeläisillä ole koska vanhimmatkin ovat nyt vasta 2-vuotiaita, mutta ollaan kyselty omistajilta miten koirat pelittää.
Urosta valitessa meillä oli hyvänä apuna jalostusneuvoja ja Ruusan kasvattaja, näin aloittelevana pohjis-kasvattajana vielä tarvii apua näissä asioissa kun ei kaikki tarvittavat asiat välttämättä ole tiedossa.
Alla linkki sukutauluun:
https://jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx?RekNoE=FI42094/15&ReknoI=ER46290/12



tiistai 1. toukokuuta 2018

Muutos suunnitelmiin

Joikun astutus sitten meni mönkään. Astutus ei onnistunut ollenkaan vaikka oikeaan aikaan oltiinkin yrittämässä.
Suurimmaksi syyksi epäonnistumiseen veikkaan sitä kun tuli raahattua uros meille. Epävarma ensikertalainen uros(ja narttukin) vieraalla reviirillä varmasti "söi miestä".
Epäonnistumisesta ei passaa lannistua vaan laittaa uutta matoa koukkuun, niimpä Sannin sopivasti ollessa juoksussa päätettiin astuttaa se.
Jämsän reissu uroksen luo onnistuikin hyvin ja astuminen tapahtui niin kuin pitää.
Urokseksi olin valinnut ja kysellyt jo viime kesänä valmiiksi nuoren 2-vuotiaan Tulisydämen Dannyn.
Danyllä on AVO1:nen ja kolme SERT:iä.
Danyn vahvuuksia on ehtymätön metsästysinto jonka perusteella sen urokseksi valitsinkin.
Ulkomuodollisesti yhdistelmä komppaa mukavasti toisiaan.
Tässä yhdistelmässä toteutuu vielä se linjaus Takitaan mitä olen haeskellutkin.
Sukutaulusta löytyy mestareita jo neljässä polvessa neljäkappaletta.
Linkki sukutauluun:
https://jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx?RekNoI=FI25041%2F16&ReknoE=FI24989%2F10
                     Tulisydämen Danny. Kuvaaja Hanna Myyryläinen



maanantai 16. huhtikuuta 2018

Joiku juoksussa

Vihdoinkin Joiku aloitti juoksunsa. Eiköhän tuota viikonkuluttua päästä kokeilemaan miten astutus onnistuu.
Harmittavasti vaan "pentu-sesonki" taisi jo olla ja mennä. Vielä vuodenvaihteessa oli todella hyvin varauksia kun nyt ei enää ole kuin 1+1.
Urokseksi olen valinnut nuoren lupaavan Lucan( https://jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx?RekNoI=FI42219/15&ReknoE=FI14746/15 ), tarkoituksena on linjata Takitaan. Toiveena saada sieltä hyvää metsästysintoa ja sitkeyttä. Myös sopiva herkkyys(äänenanto työskennellessä) olisi "toivelistalla".
Vara-uroskin on kyllä mietitty valmiiksi jos astutus jostain syystä ei onnistu, mutta toivotaan nyt että onnistuu :)

perjantai 23. maaliskuuta 2018

Sannille palkintoja

Sannia on taas muistettu palkinnoilla :)
Pohjois-pohjanmaan dreeverikerho palkitsi Sannin jo viidettäkertaa kerhon vuoden koirana. Suomen Dreeverijärjestö taas valitsi Sannin vuoden -17 parhaaksi käyttö-dreeveriksi kolmatta kertaa(-15, -16 ja -17).
Seuraava kausi kisaillaan vielä Sannin kanssa tosissaan ja sen jälkeen taitaa alkaa Sannilla ns.virallinen metsästyskausi, reenaamiset jääkööt vähemmälle, ammutaan vain jäniksiä ja muuta sallittua riistaa mikä ajolle sattuu :D
Joikulla ei vielä juoksu ole alkanut. Tulevista pennuista on siis tulossa kesäpennut. Se helpottaa mukavasti minun urakkaa, ja onhan se helpompaa myös tulevissa kodeissa kun pihalle on helpompi mennä.
Pepita-tolleri täytti 6.3. 13-v, on edelleen todella hyvässä kunnossa.

keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Kesää odotellessa

No se olis taas kausi taputeltu.
Helmikuu meni pääasiassa pakkasia pidellessä, jokunen jahtipäivä ja muutama koekin kuitenkin saatiin käytyä.
Meitä kelit ei kyllä tänävuonna suosineet, pakkasten lisäksi riesana oli 50-70cm lunta jossa ei kunnollista kantavaa kerrosta. Muuten kyllä koira jollakin lailla pääsee mutta ojien ylitykset todella hankalia.
10.2. pidettiin Iissä siirretty koe johon osallistui vain Joiku. Hyvinhän se Joikulla meni, tuloksena VOI1 82,45. Hyvät pohjat Mikkelin SM-kisoja ajatellen.
Näistä Sannin vuosikkaista kävi pari kokeilemassa AVO-luokassakin.
Kaapo ei ekassa startissa löytänyt jäniksestä jälkeäkään. Toisessa löysi mutta ajo jäi niin lyhyeksi ettei tuloksille yltänyt.
Kössi myös AVO-luokassa kävi kerran "viivalla" ja ajeli hienosti AVO2:sen. Vain n.10min jäi vajaaksi ykkösestä.
No hyvän päälle vähän huonoakin. Ei menny Jänis-rähinät yhtähyvin kuin viimevuonna. Viimevuoden voittaja Jali ei löytänyt kuin yhden jäniksen ja jäi ilman tulosta. Jane taas ajeli täyden 120min erän ensimmäistä mutta ei lähtenyt jostain syystä toista hakemaan ja se suljettiin.
Melissalla on ollut rikkonainen kausi(pikku haaveri ja siitä johtuen leikkaus ja pitkä saikku, juoksu sitten siihen päälle), siitä huolimatta se on ajellut kohtuu hyvin. Useamman kerran ykkösen arvoisesti. Oltais senkin kanssa menty kokeisiin mutta viimeisen kahdenviikon aikana ei pakkanen ole antanut periksi eikä uutta luntakaan ole tullut. Pakko siis siirtää startti ensi kauteen.
Koe-asioihin liittyen Iin metsästysyhdistyksen vuosikokous pidettiin helmikuussa. Siellä Sanni valittiin vuoden 2017 metsästyskoiraksi ja oli samalla myös vuoden ajavakoira.
Joikulla on jo selviä merkkejä siitä että juoksu on alkamassa. Eiköhän tässä maaliskuussa sekin pääse ensitreffeille johonkinpäin suomea ;)



tiistai 30. tammikuuta 2018

Ruusalle kolmas serti

Viikonlopulle taas muutama päivitys.
Lauantaina pyörähdettiin Raahessa näyttelyissä. Dreeverit Melissa ja Joiku saivat EH:n ja Ruusa nappasi kolmannen SERT:in ollen samalla ROP.
Näistä vuosikkaista K-pennuista starttasi kokeissa ensimmäistäkertaa viikonlopouna kaksi.
Hirvensalmella lauantaina Kaapo ei valitettavasti löytänyt ajettavasta jälkeäkään. Simpeleellä sunnuntaina Kössi sensijaan löysi ja ajeli hienosti AVO2:sen 68,42pistettä. Hyvä suoritus nuorelle koiralle. Jänis oli tolannut kovasti omia jälkiään ja siihen oli hukka tullut. Vain 10min oli jäänyt paitsi ykkösestä.

tiistai 16. tammikuuta 2018

J-pennuille lisää tuloksia

Nyt on puolet elossa olevista(kaksi on jo valitettavasti paremmilla jahtimailla)J-pennuista ajaneet AVO1:sen!
Justiina ajoi viikonloppuna kokeissa 89,75 pisteen AVO1:sen haastavassa kelissä.
Samoissa kokeissa Jalilla VOI-luokassa kehnompi tuuri, vain yksi ylösotto(ajoa alle puolituntia).
Vielä Jämä alias Aatu ja Jekku kun saatais kokeisiin ja vielä siellä onnistumaan niin olispa aikamoista. Jussasta ei taida ykkösen koiraa tullakkaan, ainakaan ihan lähitulevaisuudessa.

tiistai 9. tammikuuta 2018

Uusi Vuosi ja uudet kujeet

Niin se vaan taas vuosi vaihtui, saa opetella tovin pyöräyttämään kasi seiskan sijaan kun päivämäärää kirjoittaa...
Meille syntyi suloinen tyttö-vauva 19.12.17.
Meidän perheestä tuli nelihenkinen(ja viisikoirainen :D ).
Koirat olleet siitä saakka turhan vähällä käytöllä, mikä kostautuikin Joikulla Iin kokeissa 7.1.
Kimmo oli ojaajana jälleen ja minä kotona lasten kanssa.
Pehmyttä lunta meillä 50cm jossa välissä osittain koiraa kantava kerros. Keli oli kaikkea muuta kuin Joikulle sopiva, pakkasta aamulla -8(kiristyi iltapäivällä -13) ja siihen vielä navakka pureva pohjois-tuuli.
Joiku haki ensin tunnin "tyhjää" ennen kuin löysi yöjäljen. Enaimmäinen hakuerä meni ilman ylösottoa. Toista hakuerää ennätti kulua melkein tunti ennen kuin jänis sai käpälät alleen.
Ajo oli katkonaista joten Kimmo otti erän lyhyenä, minuutteja siihen 50.
Toisessa erässä jälki löytyi aika pian, se vaan ei oikein tuntunut kunnolla haisevan koska koira hortoili välillä pois jäljeltä.
Lopulta reilun tunnin haun jälkeen ajo kuitenkin lähti. Päivähän oli tässävaiheessa jo pitkällä(14.45)
Ensimmäinen tunti oli hyvää ajoa, sen jälkeen Joiku alkoi mennä pätkiä äänettä.
Lopulta tuli hukka jonka selvittelyssä ei kyllä kehumisia ole. Taisi loppua koiralta kunto hangessa rämpiessä, niin hidasta oli tekeminen eikä se edes kunnolla yrittänyt.
Kohtuu tuloksen se kuitenkin sai VOI2 vajaat 65pistettä.
Samoissa kokeissa toinen Hunajan-koira, Casanova alias Manu taas näytti mitä osaa. Manulle lyhyet haut ja täydet ajot VOI1 hurjin pistein 97. Nyt on kunnon pohjat Manulla seuraavia SM-kisoja ajatellen.
https://youtu.be/oxj7HOl0WbI
Tuossa vielä videonpätkä Sannin maaottelureissusta joulukuulta.
Nyt sitten odotellaan Joikulle juoksua. Tarkoitus on astuttaa se nyt keväällä.
Pari urosvaihtoehtoa on mietittynä valmiiksi, toivotaan että tärppää.