maanantai 31. elokuuta 2015

Tervashatelon Ruusa tuli taloon

Otsikko kertonee kaiken oleellisen =D
Eli nyt se vihdoin ja viimein on meillä, pohjanpystykorvan pentu Ruusa. Puolitoistavuotta sitä on jo odotettu.
Suloinen on ku mikä! Luulempa ettei paljoa paremmasta yhdistelmästä olisi voinut pentua saada, meillä kävi tuuri. Narttulina on KVA:ta kolmessa polvessa ja mestareita ja käyttövalioita useampi.
Lisäksi muotovalioitakin löytyy useampi.



Sanni huippu iskussa, viikonloppuna Iissä oli la ja su kokeet, Sanni ajo molemmille päiville VOI-ykköset, la 95,13pist ja su 82,99pist.
Joikukin ajoi viime tiistaina yli kaksituntia(ikää vajaat 8kk), jäniksenkin olisin saanut ammuttua. Huomenna menemmä kokeilemaan sille ekaa kaatoa tosissaan.
Justiina-siskolle on jo pari supikoiraa ammuttukin.
Pepita edelleen sorsahommissa hyvässä iskussa, tänäänkin ammuis samaan nippuun kolme tavia väylän toiselle puolelle niin että ne jäivät osa vastarannalle heinikkoon. Hienosti se kaikki kolme nouti yksitellen vaikka minä jo kerkesin epäilemään että liekköhän kolmatta kertaa lähtee yli uimaan kun kun sitä viimeistä ei näkynyt ollenkaan(oli pitkässä heinikossa), ei tarvinnut edes kahtaa kertaa käskeä =D